” Varhaiskasvatuksen liikuntasuositusten mukaan kouluikäinen lapsi tarvitsee vähintään kaksi tuntia liikuntaa joka päivä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Spontaania liikuntaa useita kertoja päivässä sekä suunniteltua, ohjattua liikuntaa viikoittain. Taitolajeissa, kuten tenniksessä, toistojen määrä on tärkeää varhaislapsuudessa. Ammattitaitoinen valmennus varmistaa, että lapsen hermostoa kehitetään monipuolisesti ja lapsi oppii alusta asti oikeat liikeradat.

Ohjattu liikunta edistää taitojen oppimista, antaa uusia virikkeitä ja tarjoaa mukavaa yhdessäoloa kavereiden kanssa. Ohjattu liikunta innostaa lasta ja nuorta liikkumaan enemmän omatoimisesti ja luo hyvät edellytykset elinikäiseen liikunnan harrastamiseen.”

GT Tennis- ja Mailapelikoulu on 1-3 -luokkalaisten tyttöjen ja poikien liikunnallinen iltapäiväkerho. Heti koulupäivän jälkeen lapset saavat mahdollisuuden liikuntaan, läksyjen tekoon ja terveelliseen välipalaan. Tennis- ja mailapelikoulussa tutustutaan tennikseen ja muihin mailapeleihin ja liikutaan monipuolisesti.

Päivän aikataulu:
klo 12-13.30 saapuminen hallille ja terveellinen välipala
klo 14-15 tennistä ja muita mailapelejä
klo 15-16 läksyt/lautapelejä/ monipuolista liikuntaa sisällä ja ulkona
klo 16- kotiinlähtö

Hinta:
5 päivää viikossa 260 €/kk
4 päivää viikossa 230 €/kk
3 päivää viikossa 210 €kk
2 päivää viikossa 180€/kk

Tanssi: keskiviikkoision on mahdollista osallistua tanssitunnille tenniksen sijaan klo 14-15. Lisämaksu 12 €/tunti laskutetaan laskutuksen yhteydessä. Minimiosallistujamäärä 8 lasta.

Iltapäiväkerholaisilla on mahdollisuus osallistua seuran pienryhmävalmennukseen iltapäiväkerhon lisäksi. Nämä tunnit järjestetään iltapäivän aikana.

Kuukauden tutustumisjakso ja sen jälkeen sitoudutaan koko kaudeksi.

Hintaan sisältyy valmennus, terveellinen välipala, pelipaita, tarvittavat kenttä-, pallo- ja välinevuokrat. Järjestämme kävelyn ohjaajan johdolla Granhultin ja Mäntymäen kouluilta hallille klo 12 ja 13.

Toiminnan organisoi seura, joten kaikkien koululaisten tulee liittyä seuran jäseneksi. Jäsenmaksu 25 eur./vuosi.

Opetus kaksikielistä.

Ilmoittautuminen alkaa 1.2.täällä

Lisätietoa:

Nina Uusitalo
nina.uusitalo@granitennis.fi
040-8290934

 

GT Tennis- ja mailapelikerhon toimintasuunnitelma

Grani Tennis ry. pidättää oikeuden muutoksiin.

GT Tennis- ja mailapelikoulun toimintaa tukee Brita Maria Renlunds stiftelse.